Elokuussa 2021

Tutustuin Väestöliiton Kotisisar -palveluun kuusi vuotta sitten silloisen kollegani ehdotuksesta. Hän oli päätynyt siihen, että sopisin Väestöliiton palvelukseen ja työ olisi minulle mieluisaa. Miten oikeassa hän olikaan!

Niin, siis yli kuusi vuotta sitten! Ei kuusi vuotta niin kauhean pitkä aika ole, mutta aika monta vuotta kuitenkin. Vaikka välillä olen tehnyt työvuoroja harvakseltaan, olen saanut tutustua jo hyvin moneen lapseen ja heidän perheisiinsä.  Edelleen olen mukana toiminnassa ja edelleen pidän kovasti. Todella kovasti! Työ on hyvin vaihtelevaa. Sen lisäksi, että saan tutustua eri lapsiin ja heidän perheisiinsä, saan liikkua eri asuinalueilla ja tutustua niihin.

Tänään oli työvuorosuunnitelmassa itselleni tällä hetkellä mieluisin työvuoro: iltapäivä – alkuiltapainoitteinen neljä tuntia. Se kuitenkin peruuntui lapsen sairastuttua. Yllättävästi vapautui siis muutama tunti. Mitähän tuohon tilalle? Korvaavaa työvuoroa ei tullut tällä kertaa, joten suunnistinpa Kansalliskirjaston digi-kirjastoon lukemaan entisen kotimaakuntani eli Satakunnan paikallislehtiä ajoilta, jolloin minua ei vielä ollut tai jolloin itse olin vielä lapsi. Muutamat etukäteen tilatut mikrofilmit, joille sanomalehdet oli tallennettu, olivat odottaneet puoli vuotta koronatilanteen helpottumista ja sitä kautta kulkuoikeutta ao. lukusaliin.

Tämä päivä on huomisen historiaa ja historiaa lukiessa tulee luonnollisesti mennyttä aikaa vastaan. Silmiini osui muutakin kuin sitä, mitä nimenomaan etsin. Tänään silmiini osui kirjoitus jo vuosia sitten lopetetun satakuntalaisen maakuntalehti Lallin sivuilta artikkeli Väestöliiton Kotisisarten toiminnasta Porissa vuonna 1957.

Vuoden 1957 syyskuinen Lalli kertoi Väestöliiton Porin naistoimikunnan toiminnasta. Tuolloin toiminnan aloittamisesta Porissa oli tullut kuluneeksi kymmenen vuotta ja sitä juhlistettiin. Artikkeli toi esille, että toiminnassa keskeisimmässä asemassa oli kotisisartoiminta.

Tuskinpa olisin lukenut Väestöliiton Kotisisaria koskevaa artikkelia, jos en olisi Väestöliiton Kotisisarten palveluksessa. Nyt kuitenkin katseeni pysähtyi kyseiseen artikkeliin, joka esitteli tuon ajan porilaisia aktiiveja heitä kiitellen. Toiminnan alkamisesta Porissa oli tuolloin kulunut kymmenen vuotta ja kysymyksessä oli täten juhla-artikkeli. 

Porissa ensimmäinen kotisisarkurssi oli järjestetty vuonna 1947 eli 74 vuotta sitten. Tuosta lähtien kaupungin lapsiperheet ovat saaneet korvausta vastaan pätevää ja luotettavaa työapua milloin sairaustapauksissa, milloin perheenäidin ollessa synnyttämässä tai milloin perheenäidin työmatkan vuoksi. Usein kotisisaret olivat jo tuolloin usein muutenkin keventämässä ja sujuvoittamassa lapsiperheen arkea.

Tämän päivän aktiivit ovat aivan eri henkilöitä kuin tuon ajan aktiivit. Edelleen kuitenkin lapsiperheiden palveluissa toimitaan samoilla elämän perusrakenteilla kuin tuolloinkin.

Helsingissä Väestöliitto aloitti kotisisarten kurssittamisen vuonna 1945.

Tuon ajan vastasyntyneet ovat tänä päivänä jo selkeää isovanhempi-ikäluokkaa. Näin ollen aikaa on kulunut paljon. Tuon ajan lapsuuden kehykset olivat hyvin erilaiset kuin nykyiset ja keskimäärin elettiin erittäin niukkoja toisen maailmasodan jälkeisiä aikoja sekä ravitsemuksellisesti että muuten. Muistan lukeneeni, että 1950-luvulla vauvalle annettu maito oli 1/3-maito tai ½-maito eli keitetyllä vedellä laimennettu lehmänmaito, mikäli hänelle oli tarpeen antaa lisämaitoa rintamaidon lisäksi. Monissa kodeissa oli kantovesi ja ulkovessa. Pyykkituvissa pyykkikoneen sijaan pyörivät ahkerat kädet lihasvoimalla mahdollisesti pyykkilauta apunaan.  Ääniradio oli tullut, mutta näköradio eli televisio oli tuolloin jotain, johon harva edes uskoi tai jota osasi kuvitella. Puhelimen vaihteet olivat käsivälitteiset eli soitettiin puhelinkeskukseen, josta puhelu välitettiin eteenpäin. Puhelin oli vielä aika harvassa kodissa ja maaseudulla lähimpään taloon, jossa oli puhelin, saattoi olla matkaa jopa muutama kilometri. 

Nykyinen aikakausi on siis monessa mielessä todella erilainen. Lapset eivät kuitenkaan ole muuttuneet. Tietynikäisenä heillä on tietynikäisen taitoja ja ominaispiirteitä ja he tarvitsevat edelleen kautta vuorokauden aikuisen hoivaa ja huolenpitoa. He ovat yhtä hellyttäviä ja ihastuttavia, välillä yhtä vaativia ja rasittavia omine energiatasoineen ja uni-valve-rytmeineen kuin ennenkin. Erityislapsen mukana tulevat lisäksi edelleen omat erityiset vaatimuksensa.

Koska olen jo jättänyt päätoimisen työelämän terveydenhoitajana taakseni, työvuorot lapsiperheissä jaksottavat käytännössä mittaamattoman vapaa-aikani. Niinpä useimmiten suunnistan kohdeperheeseen ajan kanssa tunnustellen päivän säätä ja katsellen ympärilleni aivan eri tavalla kuin ollessani kokopäivätyössä. Perheeseen mennessäni ajatuksissani viivähtää mielikuva sen ikäisestä lapsesta, jota olen menossa hoitamaan – tai sen ikäisistä lapsista, joita olen menossa hoitamaan. Ensimmäisellä kerralla ilman tarkkaa mielikuvaa, koska emme ole tavanneet aikaisemmin. Muilla kerroilla sitten jo lapsen hyvin muistaen. Matkalla palauttelen mieleeni nimenomaan hänen ja hänen perheensä tapoja, tottumuksia ja odotuksia niin pitkälle kuin ne ovat jo tulleet tutuiksi, tarkentuen kunkin työvuoron aikana.

Eija Kulkki
Kirjoittaja on Väestöliiton Kotipalveluiden lastenhoitaja