Header

Tilaa hoitaja puhelimitse: 020 799 5656 Kauppa
Search

Työ lapsiperheiden parissa

Perheet tarvitsevat tänä päivänä paljon tukea ja apua arkeen. Väestöliiton Kotipalvelut tarjoaa sitä lapsiperheille ja on tehnyt näin jo pitkään. Olen ollut Väestöliiton Kotipalvelussa työntekijänä lapsiperheiden parissa jo kolme vuotta. Tänä aikana olen todennut olevani omalla paikallani. 

Lasten ja perheiden kanssa työskentely on parhaimmillaan hyvää vuorovaikutusta puolin ja toisin sekä lasten iloa ja avoimuutta. Jos pitää lapsista on tämä työ ainutlaatuinen. Saat antaa lapsille sitä aikuisen aikaa, jota lapsi tarvitsee tänä päivänä kiireen ja vaatimusten täyttämässä arjessa. 

Yleensä kohtaaminen perheiden kanssa on hyvä. Vuorovaikutusta syntyy ja on mielenkiintoista tutustua uusiin lapsiperheisiin.  Aamulla avoimin mielin kohti seikkailuja, sillä mikään päivä ei ole samanlainen. 

Tässä työssä tuntee todella auttavansa. Perheiden kiitollisuus näkyy joka kerta ja paras palkinto on kun näen lapsen voivan hyvin. Työ on tuottanut tulosta, kun vanhempi tai vanhemmat ovat saaneet tarvittavan avun arkeen ja voimavarat ovat taas lisääntyneet. Tämä on siis tärkeää työtä ja joidenkin perheiden kohdalla myös ennaltaehkäisevää hoitotyötä. 

Työviikon saldo saattaa olla aika kirjava. Yhtenä päivänä saa nauttia hurmaavasta puolivuotiaasta, jonka katse on innostusta ja valoa täynnä. Toisena päivänä voi ihastella lapsen kanssa polun varrella olevaa solisevaa puroa. Tai nauttia leikkipuiston hauskuuksista. Talviaikaan voi luoda pihalle lumesta erilaisia taideteoksia. Lapsen aito riemu on yhtä kuin aikuisen aito ilo! 

Saldoon mahtuu myös omat haasteensa. Haasteellisuutta tuo perheiden vaihtuvuus päivittäin. Uuden perheen kohtaaminen on uusi tilanne pitää ottaa haltuun nopeasti. Ja huonoja hetkiä ja päiviä riittää myös niin lapsilla kuin aikuisillakin. Siitä huolimatta tämä työ ”tekijäänsä kiittää” ja uskon että jokainen tarvitsee työhönsä myös haastavuutta. Sanoisin että jos haluaa vaihtelevuutta, hieman seikkailua ja työn joka ei jätä kylmäksi, työ on sinun. 

Työssä olen oppinut myös ihmisyydestä. Me emme pärjää yksin vaan tarvitsemme toisiamme huolehtimaan, pitämään kädestä, sylittelemään, olemaan läsnä ja katsomaan silmiin.  Kiitos kuuluu myös kauan toimineelle Väestöliiton palvelulle ja niille kaikille, jotka ovat omalta osaltaan tätä työtä ovat perheissä tehneet jo vuosia, niin kuin historia Kotisisaristakin kertoo. Jokainen heistä on omalla panoksellaan kannatellut perheitä ja pitänyt siten yllä myös tämän palvelun luotettavuutta ja kantokykyä. On ilo olla osa kotipalvelua myös tänä päivänä.

Helena Vesterinen

Kirjoittaja on Väestöliiton Kotipalveluiden pitkäaikainen työntekijä

Soita